sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Turun Pursiseuran rannassa

Kuluva viikonloppu on ollut ilmastoltaan vallan suosiollinen ulkoiluun. Eilen, 3. joulukuuta, kävin Turun Ruissalossa. Auton mittarin mukaan pakkasta oli viitisen astetta, eika saaristossa tyypillinen viimakaan ei haitannut kuin paikka paikoin. Pari tuntia vierähti luonnon helmassa aivan heittämällä.

Turun Pursiseuran mailla tulee piipahdettua aina toisinaan. Rannan tuntumassa on funkkistyylinen ravintolakin, mutta siellä en ole koskaan käynyt. Talvella se ei ole aukikaan.

Venesatamat kiinnitystolppineen ovat yleensä kuvauksellisia. Tähän vuodenaikaan Turun Pursiseuran ranta oli muuten melko karu, mutta aamukymmenen tienoilla vaivalloisesti paistamaan alkanut aurinko muutti asian täysin. Sain meinaan mielestäni useita hyviä fotoja, joista alla valitut palat.











lauantai 3. joulukuuta 2016

Suuri pubikierros

Pari viikkoa takaperin osallistuin Turussa "Suurelle pubikierrokselle". Turnee vei paikkoihin, joissa harvemmin tulisi muuten käytyä.

Turkulainen postimies ja monessa mukana oleva Matti Vikström oli idean isänä. Hän tiedusteli sähköpostitse muutamaa viikkoa aikaisemmin kiinnostusta asiaan ja päätin oitis ilmoittautua mukaan. Kyseisenä päivänä sattui sopivasti olemaan aamuvuorokin, joten ajoitus sopi täysin. Kaikessa tohinassa vallan unohdin, että samana ehtoona olisi vanha suosikkibändini Stratovarius Turussa keikalla.

Suuren pubikierroksen osallistujat ja ohjelmisto olivat salaisuus. Veikkailin, että päätyisimme lopulta lähiökuppila Bar Koivuun Kake Randelinin keikalle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka moinen olisi varmasti teemaan hyvin sopinutkin.


Kokoontuminen oli iltakuuden kieppeillä Turun rautatieasemalla. Suurin osa osallistujista paljastui puolitutuiksi, hieman vanhemman polven edustajiksi ja ilmeisen kokeneiksi pubimiehiksi.

Kierros alkoi junamatkalla Turusta Kupittaalle. Enpä ole ennen moista matkaa tehnytkään. Noin viiden minuutin rautatiekyyti jatkui pikkubussilla Kupittaan aseman pihalta kohti salaista etappia.

Ensimmäinen baarikohde oli pakolaiskeskuksestaan ja laivastoasemastaan tunnetussa Pansion kaupunginosassa. Höveli Pansion liikekeskuksessa oli ainakin kyseisenä iltana yllättävän siisti ja peräti viihtyisä, ottaen huomioon sen huonon maineen.

Hövelissä ohjelmistoon kuului Kulta-Jaska -peli. Menestyin siinä ihmeen hyvin, vaikken rahapelejä muuten harrastakaan.

Sateen piiskatessa kaikkea mikä liikkuu, etenimme Pansiosta kohti Raisiota. Seuraava kohde oli minulle illan kohokohta, jossa olin jo kauan halunnut käydä. Saavuimme nimittäin eräästä Vares -elokuvastakin tuttuun Ihalan Porttiin.

Kapakka oli kuin aikamatka 80-luvun lopulle, jolloin pääsin ensimmäisiä kertoja juomaan kaljaa baareihin. Kello näytti pysähtyneen sisustusta, henkilökuntaa ja asiakkaita myöten. Tämän sortin pubeja ei varmaan enää kovin montaa ole koko maassa, joten Suuri pubikierros oli samalla melkoinen kulttuurikierros. Eipä ihme, että Vares-kirjailija Reijo Mäki on ottanut paikan tarinaansa.

Tutustuin baarin jukeboksiin. Se ei sentään sisältänyt seiskatuumaisia vinyylisinglejä kuten paikan imagosta voisi luulla. Kahden euron kolikolla kaiuttimista kajahti pian Mistakesin Pidä huolta, SIGin Sadan vuoden yksinäisyys ja joku kolmas, jota en enää muista.

Tässä vaiheessa ehtoota tiuku repi puoli yhdeksää. Meikattu, Antti Tuiskun näköinen kaveri viritteli karaokelaitteita kuntoon. Illan ensimmäisen rallin sai vetäistä kuskimme Lasse Kiviniitty, jolla on laulaja- ja keikkataustaa usealta vuosikymmeneltä.


Seuraava baari oli jälleen arvailujen takana. Sattumoisin sekin osoittautui paikaksi, jossa en ollut koskaan poikennut.

Turun vanhimpiin kapakoihin lukeutuva Masan Baari Raunistulan kaupunginosassa on monien tuttujeni keskuudessa jonkinlaisen junttipaikan maineessa. Mikään trendikuppila a'la Sedu Koskinen se ei ole, muttei räkäläkään. Tilaakin oli paljon enemmän kuin ulkoapäin luulisi.

Vikströmin laatimaan ohjelmistoon kuului pubitikka. En ole moista harrastanut kuin vissiin kerran tai pari. Perinteinen tikkataulukin on ollut unholassa jo vuosia, mutta lajia vastaan ei toki mitään ole.

Baaritiskin takana hääri Ari, johon tutustuin pari kesää sitten Turun ulkoilusaareen Vepsään kulkevassa MS Lily -laivassa. Ahkera vepsäilijä hänkin.

Illan kierroksen virallisesti viimeiseksi kuppilaksi osoittutui City Market Kupittaan lähellä oleva Sporttibaari. En taida olla aiemmin kiinnittänyt huomiota koko rakennuksen sen kummemmin, vaikka melko usein talon takaa Uudenmaantietä tulee ajettua.

Sporttibaari vaikutti olevan nuorison valtaama. Parikymppisten biljardiharrastus on ainakin tässä ravintolassa suosiossa. Silmiin pisti myös baarin valtava koko, jossa voisi järjestää isollekin porukalle vaikka mitä.


Kaljanjuonnin ohella Matti oli suunnitellut ohjelmistoon "Obama-biljardin". Muistaakseni voitin samanlaisen turnauksen viitisen vuotta sitten Turun Linnapubissa. Lajissa on tarkoitus saada biljadipallo pysähtymään mahdollisimman lähelle Barack Obaman patsasta.

Olipa ainakin erilainen perjantaiehtoo ja etenkin erilainen baarikierros, joka osaltani päättyi Turun keskustaan Daily Newsiin. Hyvä idea ja kiitos siitä Matille!



tiistai 29. marraskuuta 2016

Nelli ja nosturit

Viime lauantaina puolenpäivän tienoilla kävin ottamassa kuvia turkulaisesta harrastajamallista Nellistä. Tutustuin häneen pari kuukautta sitten, jolloin olimme Raision Viheriäisissä fotoilupuuhissa. Siitäkin on olemassa blogijuttu, joka löytyy syyskuun osiosta otsikolla Valokuvausta Viheriäisissä.

Tämänkertaisesta kuvaussessiosta ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa. Kunhan sovittiin että tavataan Turun Telakkarannassa vanhojen Wärtsilän nosturien luona. Alue on molemmille tuttu.

Jokirannassa vaan oli armoton viima, joka haittasi toimintaa oikein urakalla. Minulla jäätyivät näpit, eikä Nellilläkaan varmaan ollut olo kuin Teneriffalla.

Valo oli paikoin vähän ongelmallinen. Joihinkin kohtiin aurinko pilkotti kuin unelma, mutta pääosin olimme varjon puolella. Mikäli lämpötila olisi ollut suotuisampi, suuntana olisi varmasti ollut lähellä mutta niin kaukana siintävä Aurajoen länsiranta.

Vaikka ilma ei ehkä ollutkaan valokuvaukseen suotuisin, tuli puolessa tunnissa monia julkaisukelpoisia kuvia.



















maanantai 28. marraskuuta 2016

Vinyyli-iltapäivä

Viime lauantaina innostuin luukuttamaan lp-levyjä oikein urakalla. Sitä tulee turhan harvoin harrastettua, vaikka hyllyihin onkin kerääntynyt satoja älppäreitä. Esimerkiksi blogijuttuja naputellessa soi melkein aina Youtubesta joku kokonainen albumi. Tällä samaisella hetkellä se on The Doorsin Waiting For The Sun vuodelta 1968.

Lp-levyissä on aivan aivan oma hohtonsa ja maailmansa verrattuna cd-levyihin ja etenkin internetin suoratoistopalveluihin. Kansitaidetta, valokuvia ja biisien sanoja on mukava tutkia samalla kun levy soi.

Muutama vuosi takaperin rupesin jälleen ostamaan vinyylilevyjä lähinnä kirpputoreilta. Mukava harrastus kierrellä esimerkiksi Turussa Manhattanin tai Hassisen kirppiksillä. Joka kerta tarttuu vähintään yksi levy mukaan.

Viime lauantain musiikkeja kirjasin oikein ylöskin. Vetelin sattuman varaisesti levyjä esille sen kummemmin miettimättä. Aika monenlaista musiikkigenreä löytyikin, vaikka asiaa ymmärtämättämille jokainen noista kuulostaisi varmaan samalta jumputukselta. Lista näyttää seuraavanlaiselta.

Jack Starr: Out Of The Darkness
The Alarm: Declaration
Angel: On Earth As It In Heaven 
Alice Cooper: Killer
Def Leppard: Pyromania
Iron Maiden: Fear Of The Dark
Joan Jett: The Hit List
Exploited: Totally Exploited
Jackflash: Jackflash
Klamydia: Los Celibatos
Korroosio: Kyllä tytöt ymmärtää
Helix: Walking On The Razor's Edge
David Lee Roth: Eat 'em And Smile
Bonfire: Don't Touch The Light
Boston: Boston









perjantai 25. marraskuuta 2016

Ida Naantalissa

Pari viikkoa takaperin Turun seudulle tuli talvi etuajassa. Marraskuun alku oli ajankohtaan nähden harvinaisen kylmä ja lunta tuprutti. Nyt sitten ollaankin taas saatu nauttia perinteisestä vesisateesta ja harmaudesta.

Olen pari kertaa kysynyt työkaveriani Idaa fotomalliksi. Sama operaatio toistui viikolla 45, jolloin kävimme Naantalissa kuvaamassa. Kesäkaupunki oli kovin hiljainen marraskuisena arkipäivänä, ainoastaan joukko saksalaisturisteja tuli vastaan rannassa.

Aurinkokin näyttäytyi juuri sopivasti visiittimme aikana. Joskaan sitä iloa ei kestänyt kuin viitisen minuuttia, mutta esimerkiksi sarjan ylin kuva on juuri silloin napattu.











maanantai 21. marraskuuta 2016

Kustavin Flara 20. marraskuuta

Sunnuntaina 20. marraskuuta matka Kustaviin oli yhtä sadetta ensimmäiset viisikymmentä kilometriä. Taivassalossa pilviverho alkoi repeillä ja aurinko paistella. Valoilmiö jatkui seuraavat 16 kilometriä Kustavin keskustaan Kivimaalle.

Luonnollisesti mukanani oli kamera. Päätin kurvata Kipparien laiturille Flaran rantaan ottamaan kuvia. Paljon puhutun pienen ohikiitävän hetken tallennus ajoittui nappiin. Viisi minuttia myöhemmin aurinko katosi ja tilalle tuli aamupäivän kaltainen harmaus. Tuuria oli sikälikin matkassa, että Turussa satoi puoliltapäivin aivan urakalla ja harkitsin kameran poisjättämistä. Onneksi niin ei käynyt.

Postasin yhden kännykkäkuvan Facebookiin melko pian tapahtuman jälkeen. Se on samantapainen kuin alla olevat fotot. Rajausmahdollisuus melko alkeellisella kosketusnäyttöpuhelimellani vaan on huomattavan paljon heikompi kuin oikealla valokuvakameralla. Siksi käytänkin sillä kuvatessa aina kokokuvaa.

Tätä juttua naputellessani sunnuntaina kello 22:35 kännykkäkuva on saanut 65 tykkäystä ja sydänlogolla varustettuja "ihastumisia" on neljä kappaletta.

Tuon ylimmän valokuvan lähetin Facebookin I Love Kustavi -ryhmään. Hämmästyksekseni siitä on tullut varsinainen menestys, sillä kuva on kahdeksassa tunnissa saanut huimat 495 tykkäystä, kymmenen "suu auki" -ikonilla merkittyä "Vau" -klikkausta ja kaksikymmentä "ihastumista" sekä 22 kommenttia. Ehdoton ennätys yhdellekään kuvalleni tähän mennessä missään Facebook -ryhmässä.




Seuraan aika tarkkaan ketä kuviani kommentoi, tykkää tai ei tykkää. Merkille pantavaa on, että mielipiteeni asioista kuten vaikka musiikista tai Neuvostoliiton ihanuudesta on tiputtanut monasti potentiaalisia tykkääjiä. Jos saman kuvan olisi postannut lipeväsuinen oppurtunisti, olisi peukalomerkkejä noussut enemmän varmasti feministeltä, vasemmistolaisilta ja kolmekymppisille turvapaikkaturisteille villasukkia kutovilta kiihkoilijoilta.

Itse tykkäilen tasapuolisesti Facebook -kaverieni postauksista. Riippumatta siitä onko henkilö siivooja, kommunisti, rokkitähti tai radiojuontaja. Koska en omista kilpailuviettiä, voin ilman kateutta kehua toisten kuvia. Aika monelle se on tuntuu olevan ylivoimaista.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Peer Günt Gongissa 12. marraskuuta

Kouvolalaislähtöinen hard rock -orkesteri Peer Günt juhlii parhaillaan 40-vuotista taivaltaan kiertueen merkeissä. Lauantaina 12. marraskuuta vuorossa oli Turun Gong.


Vuonna 2005 suurella kohulla hajonnut Peer Günt koottiin vuoden päästä uudestaan kitaristilaulaja Timo Nikin toimesta eri rytmiryhmän kera. Karuja kommentteja työpaikkansa menettämisestä ladellut rumpali Twist Twist Erkinharju ei ole varmaan vieläkään toipunut siitä, mutta yleisö tuntuu hyväksyneen homman ajat sitten. Löytyy toki niitäkin, jotka hylkäsivät yhtyeen kokoonpanon muututtua.

Mieleen muistuu vanhan Güntin viimeinen keikka Turussa. Se oli samassa paikassa kuin viime viikon lauantain esiintyminenkin. Areenan nimi vaan oli tuolloin Klubi. Olin tilaisuudessa osallisena jo eläköityneen alteregoni DJ Thunderin ominaisuudessa ja soitin levyjä Mika Penttisen (DJ IC) kanssa.

Samalla kun Motörheadin Dancing On Your Grave tuttasi kaiuttimista, satuin käymään kusella takahuoneen vessassa. Keikan alkamista odotellut Twist Twist Erkinharju totesi, että "Dancing On Your Grave... Niinhän se on". Viimeistä kieruetta vietiin ja miehen fiilikset olivat ilmeisen synkät.

2006 olin samassa kiinteistössä todistamassa uuden kokoonpanon ensimmäistä keikkaa. Tuoreella rytmiryhmällä, joka oli ja on yhä Pete Pohjanniemi (basso) ja Sakke Koivula (rummut), saattoi olla suorituspaineita, mutta ne eivät mielestäni näkyneet tai kuuluneet. Kovimmatkin rokkipoliisit totesivat, että homma toimii.


Sittemmin olen nähnyt Güntin varmaan kymmenen kertaa niin festivaaleilla kuin klubeillakin. Viimeksi näin kävi heinäkuun lopulla Kaarinan Hovirinnan rannassa Rockin' Kaarina -tapahtumassa, jossa Günt aloitti illan. Pääesiintyjänä oli suuri ja mahtava Scorpions.

40-vuotisjuhlakiertueen tiimoilta moni uumoili, että lavalle varmaan nousevat myös yhtyeen entiset jäsenet Erkinharju ja basisti Tsöötz Kettula. Moinen ajatus kävi minunkin mielessä. Muistaakseni taannoisessa Soundin haastattelussa Nikki kertoi, ettei asia ole mahdollista hänen puoleltaan.

Gongin väenpaljoudessa oli ihmeen vähän tuttuja. 90-luvun alkupuolella turkulaishevibändi Wardancessa bassotellut Jussi Vanto oli partoineen aivan erinäköinen kuin viimeksi hänet tavatessani, kun taas monien Juho Juntusen Soundi -juttujen valokuvaajanakin kunnostautunut Jyrki Tuominen ei tunnu muuttuvan koskaan. Muutaman muunkin kanssa tuli kuulumiset vaihdettua.

Gong ei ole tilana koskaan miellyttänyt allekirjoittanutta, jonka johdosta siellä harvoin tulee käytyä. Merkilliset ja vaaralliset korokkeet ympäri kolmikerroksista baaria olisi varmaan remontin myötä voitu hoitaa pois päiviltä. Ja mikäli mielii käydä vaikka tupakalla, kertyy matkaa pihalle aivan järjettömästi sokkeloisen talon läpi.

Mitään ihmeempää juhlahumua en Peer Güntin keikassa huomannut, jos sellaista edes oli. Bändi soitti pitkälti samoja kappaleita kuin aina ennenkin ja meno oli kuin millä tahansa Günt -keikalla lähivuosina. Tuskin tarkoitus olikaan täytekakkuja heitellä tai muuttua mihinkään.

Yhtye aloitti eräällä tunnetuimmista biiseistään. Bad Boys Are Here teki pelin oitis selväksi ja tampasi yleisön mukaansa.


Omaa korvaani miellytti etenkin hidas bluespala Down By The Shadow, joka toi vaihtelua muuten rivakalla temmolla kulkeviin kappaleisiin. Myös encorena tulleet Red Chevy, Fat Girls ja Liquire & Drugs rymisteltiin hienosti. Ratkaisu soittaa viimeisenä vähän tuntemattompia biisejä oli hieman outo, mutta toimiva. Suurimmat hitit Backseat, I Don't Wanna Be A Rock'n'Roll Star ja Bartender kuultiin jo ennen. Moni orkesteri jättäisi ne viimeiseksi.

Hyvä keikka, jonne kannatti mennä, vaikka vielä päivällä vähän epäröin. Saapa nähdä juhliiko Peer Günt kymmenen vuoden kuluttua 50-vuotista taivaltaan. Todennäköisesti olen silloinkin paikalla.