maanantai 28. toukokuuta 2012

Saaristotapahtuma Kustavissa 26.-27.5.

Viime viikonloppuna Kustavin Lootholmassa järjestettiin Saaristotapahtuma, jossa pääosassa oli saaristorakentaminen. Paikalla oli yli 50 rakentamisen ja sisustamisen näytteilleasettajaa.

Tapahtuma on kiertävä. Se on aikaisemmin järjestetty esimerkiksi Kemiönsaaren Taalintehtaalla.



Totinen torvensoittaja Uudestakaupungista.


Edeltävänä viikonloppuna samassa paikassa oli Kustavin ensimmäinen saaristoruokatapahtuma, joka erään henkilökunnan jäsenen mukaan saavutti valtavan suosion. Toisaalta sitten taas kotitaloni naapuri oli sitä mieltä, että koko tapahtuma ei ollut mistään kotoisin. "Siellä sai vain pieniä maistiaisia", hän totesi.

http://www.vakka.fi/uutinen.phtml?id=4188




Lootholma on tunnettu aikaisemmin muun muassa nimillä Kuninkaantie, Helena, Silakka ja Kustavin Lomakeskus, joista viimeksi mainittu oli se virallinen. Paikka on alunperin Jörn Donnerin 70-luvun alussa perustama.




Alue oli muutaman vuoden kiinni ja aika rappeutuneessa tilassa, mutta on nyt kokenut uuden tulemisen uusien omistajien myötä. Esimerkiksi juhannuksena näyttää olevan ohjelmaa paljonkin. Jopa niin, että omat juhannussuunnitelmat ratkesivat luettuani ohjelmalistan.

Lootholman nykyviihtyisyys on sitä luokkaa, että ravintolan terassilla menee helposti tuoppi jos toinenkin.

http://www.lootholma.fi/fi/





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti