maanantai 20. elokuuta 2012

Åland osa 6 - Kastelholma ja Bomarsund

Bomarsundin linnoitus rakennettiin 18321854 Ahvenanmaalle Sundin kuntaan. Venäjän keisarikunta tarkoitti sen Ahvenanmaalle sijoitettavien joukkojen tukikohdaksi.

Brittiläiset ja ranskalaiset joukot hyökkäsivät linnoitukseen vuonna 1854 Krimin sodassa ("Oolannin sota"). Puolustajia linnoituksessa oli noin 2 200, (joukossa suomalaisia tarkka-ampujia) ja hyökkääjiä oli noin 12 000. Neljän päivän taisteluiden jälkeen linnoitus antautui.

Myöhemmin linnoitus tuhottiin, koska brittiläisten etujen mukaista oli estää venäläisten sotilaallinen toiminta saarilla. Krimin sodan vuonna 1856 päättäneeseen Pariisin rauhansopimukseen otettiin määräys, ettei Ahvenanmaata saa linnoittaa. Linnan rauniot ovat edelleen matkailukohde. (Wikipedia)






Silta Bomarsundista Prästön saareen.

Prästö camping & stugor sijaitsi lähellä Bomarsundin linnanraunioita. Sanomattakin oli selvää, että moisia muinaisihmeitä piti käydä katsomassa lähempääkin. Itse olin ne jo useasti nähnytkin, mutta muutaman vuoden tauon jälkeen kivimuurien jämistä saattoi taas ottaa muutaman kuvan.



Kastelholma (ruots. Kastelholm) on linna Ahvenanmaan Sundissa.
Ensimmäinen maininta linnasta on maaliskuussa 1388 kuningatar Margareetan sopimuksessa, jossa annettiin suurin osa Bo Jonsson Gripin perinnöstä Margareetalle.

Kastelholman linnan loistoaika oli 1400-luvulla ja 1500-luvulla. 1500-luvun loppupuolella linna kuului Eerik XIV:n vihollisiin Stenbock-sukuun kuuluvalle entiselle Katariina-kuningattarelle. Vuonna 1599 Kaarle IX:n joukot valloittivat tykeillä linnan, jonka päällikkönä toimi Salomon Ille. Upseerit vietiin Turkuun mestattaviksi. Vuonna 1631 saatettiin linnan korjaustyöt loppuun. Linna oli perusteellisesti rakennettu uudelleen ja vuonna 1634 Ahvenanmaa liitettiin lääniuudistuksessa Turun lääniin. Kastelholman linna menetti asemansa hallintokeskuksena kolme vuotta korjausten jälkeen. 1600-luvun lopulta lähtien linnaa käytettiin vain vankilana. Linna paloi viimeisen kerran vuonna 1745 ja se hylättiin vankilana lopullisesti 1770-luvulla, jolloin linnan kiviä käytettiin Vita Björnin vankilan rakentamiseen. (Wikipedia)






Bomarsundin jälkeen vuorossa oli Kastelholman linna. Huomasin, että näyttelytiloissa linnan sisällä oli yksi nurkkaus lavastettu uudelleen sitten kesän 2007. Muuten linnareissu oli melkein toisinto viiden vuoden takaa.

Linna on varsinkin ensikertalaiselle ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos noilla kulmilla liikkuu.

Kastelholman linnan vieressä on ulkomuseo Jan Karlsgården. Sen tarkoituksena on kuvata 1800-luvuista ahvenanmaalaista maatilamiljöötä. Rakennukset on tuotu eri puolilta Ahvenanmaata.





Ahvenanmaan matkaa voisin surutta nimittää kesälomani kohokohdaksi. Sää suosi, matkaseura ei paljon parempaa olisi voinut olla ja maisemat upeita kautta linjan. Ainoastaan majoitus oli aavistuksen korvessa ajatellen Maarianhaminan iltarientoja, mutta hyvä näinkin. Ehkä jopa parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti