perjantai 7. syyskuuta 2012

Slummien miljonääri

Digiboksille tulee tallennettua televisiosta leffoja aika summamutikassa. Hieno keksintö moinen vehje, vaikka aluksi harmittikin sellaisen pakkosyöttö- ja hankinta. Kun analogiset lähetykset loppuivat maaliskuussa 2008 ja oli väkisin siirryttävä digiaikaan, en tajunnutkaan tallentavan digiboksin hyötyjä.

Laite on lopettanut dvd-elokuvaharrastukseni lähes tyystiin. En ole muistaakseni katsonut tai ostanut ainuttakaan dvd-leffaa neljään ja puoleen vuoteen. Ei ole tarvinnut. Televisioelokuvat riittävät, eikä aika riitä kaikkeen.



Luen yleensä TV-Maailma -lehdestä elokuvan päätiedot, kuten ohjaajan ja pääosanesittäjät. Kyseisen lehden lyhyet ja ytimekkäät elokuvaesittelyt ovat pääosin luotettavia. Ne muokkaavat pitkälti ennakkoasenteitani päivän tv-tarjonnasta, mikäli raina ei ole minulle ennestään tuttu.

Kuluneella viikolla olen katsonut muutaman elokuvan. Niistä mainittakoon Hilary Swankin tähdittämä kauhuelokuva Kuoleman sadonkorjuu (The Reaping). Huh, mitä ajanhukkaa siihen saakka kunnes tajusin keskeyttää moisen roskan tuijottamisen. Näin käy usein jo elokuvan alussa. Olen mielestäni sen verran rutinoitunut katsoja, että erotan kyllä paskan suklaasta.

Neloselta tuli äskettäin elokuva nimeltä Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire). Leffa on aikoinaan mennyt ohi, vaikka Wikipedian mukaan se on voittanut peräti kahdeksan Oscaria ja viisi Golden Globea. Väkisinkin tuollainen on pitänyt huomata, mutta jostain syystä jäänyt noteeraamatta.

Danny Boylen ohjaama leffa on kuvattu Intiassa. Boylen vanhemmista elokuvista ainakin 28 päivää myöhemmin on loistava. Trainspotting myös keskivertoa parempi.
 
2008 valmistunut Slummien miljonääri suorastaan tempaisi mukaansa alkuminuuteilta lähtien. Surkean Kuoleman sadonkorjuun jälkeen katselunautinto oli kuin eri planeetalta.

Minulle tuntemattomilla näyttelijöillä tehty elokuva on kaikinpuolin laatutyötä. Takaumat ja nykyhetki on leikattu hienosti yhteen. Synopsis voisi vaikka olla "Slummien asukas osallistuu Haluatko miljonääriksi -kilpailuun ja voittaa pääpalkinnon".

Eipä voi muuta kuin suositella.
 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti