keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Aamusten Täysosuma

Aamuset on Turussa ja sen lähiseudulla ilmestyvä kaupunkilehti. Siinä on joka keskiviikko Täysosuma -niminen palsta, jossa julkaistaan lukijoiden lähettämiä kuvia. Tyyliltään lehteen päätyneet otokset ovat ainakin olevinaan hauskoja ja humoristisia.

Olen silloin tällöin lähettänyt sinne kuvia Täysosuman toivossa. Kymmenkunta onkin vuosien varrella julkaistu. Viime viikolla huomasin, että taas oli mennyt yksi läpi.


En tiedä kuka toimituksessa keksii kuvatekstit, mutta usein nekin osuvat hyvin. Tällä kertaa meni yli hilseen ainakin minulta, mutta samapa tuo.

Kuva on napattu maaliskuun alkupuolella Paimion Hevonpäässä. Pelastustie -kyltti kiinnitti huomioni, koska se oli lumikinosten keskellä. "Selvää Täysosuma-kamaa", muistan jo tuolloin tuumailleeni.


Samassa kerrostalossa asuneen Johannan kanssa oli pari vuotta sitten jonkinmoista kilpailunpoikastakin, tosin lähinnä hänen osaltaan, kumman kuvat läpäisevät julkaisukynnyksen. Hänen otoksiaan tuppasikin yhdessä vaiheessa olemaan lehdessä melkein viikottain.

Koitin muistella mitä kuviani Aamusetissa onkaan julkaistu, mutta mieleen ei juolahtanut kuin tämä. Se on otettu Naantalissa neljä vuotta sitten, keväällä 2009. Olin tuolloin Kailon saareen sillan kaupunginpuoleisella rannalla. Huomasin nelihenkisen perheen kävelevän jäällä - "Varokaa heikkoja jäitä!" -kyltistä piittaamatta.

Kuvaushetkellä rajasin rannan pois. Oikeasti se oli aivan ihmisten vieressä. Nythän fotosta saa käsityksen, että perhe kulkisi kaukanakin ulapalla. Se oli tarkoituskin. Osui ja upposi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti