perjantai 22. toukokuuta 2015

Tallinnassa 16. toukokuuta osa 3 - Kadriorgin puisto

Kadriorgin puisto Tallinnassa on laajuudeltaan 85 hehtaaria. Kadriorg on kaupungin suurin ja parhaiten hoidettu puisto. Monet puistot sijaitsevat vanhankaupungin välittömässä läheisyydessä, mutta tämä noin 2,5 kilometriä linnuntietä vanhastakaupungista itään.


Puistossa ovat muun muassa Viron taidemuseoon kuuluvat Kadriorgin palatsi, Mikkel Museo ja taidemuseo Kumu, Tallinnan laululava sekä ruusutarha, jossa on 6000 ruusua. Taidemuseon vieressä on Viron presidentin asunto.

Kadriorg on yhtä kuin puisto, linna ja joukko lampia. Se on yli 200 vuotta vanha kesänviettoalue, jossa itse Pietari Suuri lomaili. Hän rakennutti Kadriorgiin 1700-luvulla linnan kesäasunnokseen ja nimesi sen puolisonsa Katariinan mukaan.

Linnan ympäristöön Pietari rakennutti kävelyteitä, kukkameriä, viheriöiviä puistoja, lampia suihkulähteillä ja patsaita. Kaikki tehtiin barokin ihanteiden mukaan tiukan symmetrisesti. Puiston vesihuolto toteutettiin rakentamalla kivetty kanava Ülemiste-järvestä. Tallinnan yläluokka ihastui puistoon ja kaikkeen siellä olleeseen ja ryhtyi Pietari Suuren jalanjäljissä rakentamaan lähitienoille omia huviloitaan samaan tyyliin.





Kadriorgin puiston Joutsenalampi on alueen suosituimpia paikkoja. Sen huomasi tälläkin reissulla - ihmisiä oli piknikillä ja nauttimassa aurinkoisesta päivästä.







Kulttuurikierroksemme päätteeksi oli aika suunnata ostoksille lähelle D-terminaalia. Viinakaupassa oli väkeä kuin markkinoilla, mutta yllättävän nopeasti sieltä selvittiin ulos.

Kaupan piha oli täynnnä turistibusseja. Suuria alkoholimääriä ei luulisi niihin mahtuvan. Ainakin usein käyttämäni Ikaalisten matkatoimisto on rajoittanut viinalastit 20 kiloon. Eli neljä koppaa viinaa, yhteensä 40 kappaletta puolen litran pulloa jos perussatsin aikoo ostaa.

Juomat olivat kallistunut käyttämässämme kaupassa. Halvin vodka maksoi nyt 5,50 euroa pullolta, kun se vielä viime kerralla oli 4,90 euroa. Korotus ei ole järin suuri kun ottaa huomioon että Suomessa kossupullo maksaa noin 15 euroa. Virosta saa siis melkein kolme pulloa yhden suomalaispullon hinnalla. Eipä ihme, että siellä rampataan niin paljon.







2 kommenttia:

  1. Kylläpä on komia lasti auton perässä !

    VastaaPoista
  2. Tallinnassa uusi lintulaji!? JOUTSENA. Varmaan sukua joutsenelle?
    T.Matti "VIKI" Vikström

    VastaaPoista