perjantai 6. toukokuuta 2016

Rauvolanlahdella sammakkojahdissa

Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva Rauvolanlahti on tunnettu lintupaikka, josta voi bongailla monelaisia siivekkäitä etenkin näin keväällä. Alueella on kaksi lintulavaa ja yksi torni.


Rauvolanlahti sijaitsee Katariinanlaakson ja Vaarniemen välissä. Molemmissa olen lähivuosina käynyt useinkin, mutta Rauvolanlahdella jostain syystä harvemmin.

Vaarniemi löytyy Kaarinan luosteisreunasta Pitkäsalmen rannalta. Salmi muuttuu Vaarniemen lehtometsän pohjoispuolella Rauvolanlahdeksi, jonka halki kulkee Turun ja Kaarinan välinen raja. Lahden pohjoisrannalla on Turun Katariinanlaakson lehdoistaan kuuluisa luonnonsuojelualue ja lännessä Pitkäsalmen vastakkaisella puolella Hirvensalo.



Rauvolanlahti on matala, rehevä ja hyvin ruovikkoinen merenlahti. Aiemmin laidunnetut rantaniityt ovat umpeutuneet. Lahdella viihtyy runsas pesimälinnusto ja se on myös lintujen suosiossa muutonaikaisena levähdyspaikkana.

Vaarniemen lehto ja Rauvolanlahti kuuluvat luonnoltaan arvokkaaseen kokonaisuuteen Katariinanlaakson kanssa. Ne ovat tärkeitä opetus-, tutkimus-ja luonnonharrastuskohteita, joiden sekä lintu-, hyönteis-, kasvi- että sienilajistot ovat mielenkiintoisia.






Minua Rauvolanlahdelle veti ensisijaisesti sammakot. Sain taannoin vinkin, että vanhoilla jätevedenpuhdistamoaltailla olisi oikea kuhina käynnissä. Mutta eipä tietenkään ollut enää viime viikonloppuna. Parin viikon harmaus ja sateet eivät houkutelleet allekirjoittanutta luonnon helmaan, eikä sammakoita enää näkynyt kun keli oli kuin morsian.

Kuulin kyllä kurnutusta altailta, mutten löytänyt kuin yhden sammakon. Se poseerasikin varsin suosiollisesti.






Rauvolanlahden lintutornista käsin selvisi eräs mysteeri, joka on kummastuttanut minua kauan. Katariinanlaaksossa liikkuessani en ole nähnyt mystistä hylättyä asuntolaivaa, vaikka siitä on kirjoitettu paikallisessa mediassa. Lintutornivinkkelistä huomasin paatin heti. Katariinanlaakson luontopolulta sitä ei näy, joten eipä ihme ettei ole osunut silmään.

Lehtitietojen mukaan laivan matka Pansion telakalle piti kestää vain päiviä, mutta Susanna -niminen alus on ollut samassa paikassa jo ainakin vuoden. Vuonna 1922 rakennetusta laivasta on ollut tarkoitus tulla ravintolalaiva niin Kotkaan kuin Nauvoonkin. Tiedä sitten mikä nykytilanne mahtaa olla.


1 kommentti:

  1. Samakoita on tulossa lisää, ainakin kuvan kudun määrästä päätellen!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista