maanantai 24. lokakuuta 2016

Rauvolanlahdella ja Vaarniemessä

Sunnuntaina 16. lokakuuta päiväreissukohteena oli Turun ja Kaarinan kaupunkien rajalla sijaitsevat Rauvolanlahti ja Vaarniemi.

Rauvolanlahti kuuluu valtioneuvoston vuonna 1982 vahvistamaan valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Lahti muodostaa yhdessä viereisten Katariinanlaakson ja Vaarniemen kanssa suositun ulkoilualueen, jossa on pitkospuita, infokylttejä ja lintutorneja.




Rauvolanlahti on reheväkasvuinen, matala ja ruovikon valtaama merenlahti. Vanhat rantaniityt ovat laiduntamisen loputtua umpeutuneet. Lahdella on pysyvän pesimälinnuston lisäksi runsaasti muuttolintuja, jotka pitävät aluetta levähdyspaikkanaan.




Rauvolanlanden jälkeen jalkojen alle tulee jykevämpää maata, kun saavutaan Vaarniemen tammilehtoon. Maisema on monin paikoin kuin suoraan Hobitti- tai Taru sormusten herrasta -elokuvista repäisty.







Noin viikkoa aiemmin sain vinkin, että Kaarinan Ala-Lemussa olisi valtava auringonkukkapelto. Ikävä kyllä asia tuli ilmi vasta lokakuussa, jolloin luonnossa ei paljon mikään enää kukoista. Niinpä en suurin odotuksin mennyt paikkaa katselemaan.

Pelto on ollut syyskuun alkupuolella varmasti todella komea. Nyt vedeltiin aikalailla viimeisiä.







5 kommenttia:

  1. Sunttu auringonkukkapellossa...hihii...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Säälittävää touhua aikuisilla miehillä. Ei taida naiset kiinnostaa..............

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustavasta kommentistasi Herra Anonyymi. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle ja muistathan seurata jatkossakin mitä kaikkea säälittävää touhua tänne vielä tuleekaan!

    VastaaPoista