maanantai 28. marraskuuta 2016

Vinyyli-iltapäivä

Viime lauantaina innostuin luukuttamaan lp-levyjä oikein urakalla. Sitä tulee turhan harvoin harrastettua, vaikka hyllyihin onkin kerääntynyt satoja älppäreitä. Esimerkiksi blogijuttuja naputellessa soi melkein aina Youtubesta joku kokonainen albumi. Tällä samaisella hetkellä se on The Doorsin Waiting For The Sun vuodelta 1968.

Lp-levyissä on aivan aivan oma hohtonsa ja maailmansa verrattuna cd-levyihin ja etenkin internetin suoratoistopalveluihin. Kansitaidetta, valokuvia ja biisien sanoja on mukava tutkia samalla kun levy soi.

Muutama vuosi takaperin rupesin jälleen ostamaan vinyylilevyjä lähinnä kirpputoreilta. Mukava harrastus kierrellä esimerkiksi Turussa Manhattanin tai Hassisen kirppiksillä. Joka kerta tarttuu vähintään yksi levy mukaan.

Viime lauantain musiikkeja kirjasin oikein ylöskin. Vetelin sattuman varaisesti levyjä esille sen kummemmin miettimättä. Aika monenlaista musiikkigenreä löytyikin, vaikka asiaa ymmärtämättämille jokainen noista kuulostaisi varmaan samalta jumputukselta. Lista näyttää seuraavanlaiselta.

Jack Starr: Out Of The Darkness
The Alarm: Declaration
Angel: On Earth As It In Heaven 
Alice Cooper: Killer
Def Leppard: Pyromania
Iron Maiden: Fear Of The Dark
Joan Jett: The Hit List
Exploited: Totally Exploited
Jackflash: Jackflash
Klamydia: Los Celibatos
Korroosio: Kyllä tytöt ymmärtää
Helix: Walking On The Razor's Edge
David Lee Roth: Eat 'em And Smile
Bonfire: Don't Touch The Light
Boston: Boston









1 kommentti: