lauantai 17. joulukuuta 2016

Marie Kansanpuistossa

Syyskuussa 2015 kysyin fotomalliksi turkulaista Marieta. Hän jäi joitakin vuosia sitten mieleen Turun Palloseuran jääkiekkojoukkoeen kannustustiimistä TPS-kissat. Vaikken suuri urheilufani olekaan, jostain kumman syystä cheerleadereita seuraa huomattavasti mielummin kuin esimerkiksi jotain vasenta laitahyökkääjää.

Ideana oli ottaa kuvia nätistä naisesta auringonkukkapellolla. Asia saatiinkin yhdistymään helposti kun Marie vastasi kyselyyni myöntävästi. Ruissalon Rantapromenadin varrella, Kansanpuiston lähistöllä oli tuona syksynä isohko auringonkukkaviljelmä.

Marie osoittautui yhdeksi tyylikkäimmistä ja luontevimmista malleista, jota olen koskaan kuvannut. Harvoin kenenkään liikkeet ja esiintyminen on noin sujuvaa, vaikka olimme tunteneet ehkä vasta puolisen tuntia.

Tämän tuolloin otetun kuvan rankkaan kuvaushistoriani parhaimmistoon. Ei voisi paljon paremmin onnistua. Valkoposkihanhet taustalla ovat piste i:n päälle.

Lähetin kuvan ammattiliittoni PAU:n julkaisemaan Reitti -lehteen, jossa oli tuolloin pyöri vapaa-aiheinen valokuvauskilpailu. Eipä yllättänyt, että se meni läpi.

Lisää auringonkukka- ja Marie -kuvia löytyy hakusanalla "kaislatuuli auringonkukkapellolla".



Samalla Ruissalon reissulla kävimme kuvaamassa myös viereisessä Kansanpuistossa, joka tunnetaan varmaan parhaiten Ruisrock -alueena. Ainakin minä viihdyn Ruisrockissa paremmin juuri siellä kuin läheisellä peltolla, jonne Juhani Merimaa kumppaneineen on tapahtumaa laajentanut. Varsinainen Kansanpuiston alue olisi vallan mainiosti riittänyt niihinkin juhliin.

Suorastaan harmi, että fotosessiot upean Marien kanssa jäivät vain tähän yhteen kertaan. Harvemmin meinaan noin hyvää mallia löytää. Tiedä sitten oliko syynä ajanpuute, kuvaustaitoni vai mikä, mutta turha kai sitä on sen enempää pohdiskella.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti