keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ravattulan Ristimäellä

Ravattulan keskiaikainen kirkko oli Kaarinan Ravattulan kylän Ristimäessä sijainnut varhaiskeskiaikainen kirkko, josta on nykyään jäljellä vain kivinen perustus. Se on Suomen vanhin tunnettu kirkko, joka on rakennettu 1100-1200-lukujen taitteessa.

Työpäivinä ajelen Aurajoen toiselta puolelta Hämeentietä pitkin Ristimäen ohi. Paikan tarkkaa sijaintia en ole tiennyt ennen viime viikkoa, jolloin kävin katsomassa tuota ihmettä arkeologiystäväni ja entisen työtoverini Timo Sepänmaan kanssa.


Kirkon jäännökset löydettiin vuonna 2013, mutta kaivauksia paikalla on suoritettu jo vuodesta 2010 lähtien. Peltoaukean keskeltä sijaitsevasta metsäsaarekkeesta on kirkon kivijalan lisäksi löydetty kalmisto sekä sitä kiertäneen kiviaidan perustukset.

Kalmistossa arvellaan olevan jopa kolmisensataa hautaa. Kyseessä on todennäköisesti ollut kristillinen hautausmaa, jonne on alettu kuopata ruumiita jo noin sata vuotta ennen kirkon rakentamista.

Ristimäen lienee toiminut 10-20 talon kirkkona, joten sitä on käyttänyt laajempi yhteisö kuin Ravattulan kylän väki. Puisen kirkon pituus oli noin kymmenen ja leveys noin kuusi metriä. Arkeologi Juha Ruokonen on luonnehtinut, että kyseessä on 2000-luvun merkittävin löytö Suomessa. 

Ilmeisesti kaikki eivät ole Ruokosen kanssa yhtä vakuuttuneita Ristimäen historiallisesta arvosta. Poistuessamme paikalta, kaarsi auto eteemme tukkien tien. "Ettekö osaa lukea liikennemerkkejä?", kiivaalta vaikuttanut herra tivasi Sepänmaalta. Kohteelle kuulemma pääsisi jotain toistakin kautta. Ei auttanut, vaikka Sepänmaa vastasi käyneensä paikalla muutaman kerran aikaisemmin arkeologiporukan kanssa ja aivan samaa reittiä pitkin kuin tälläkin kertaa. "Kertokaa muillekin viherpiipertäjille, ettei tänne ole mitään asiaa!".

Tilanne ei sentään yltynyt käsirysyksi. Etsin kuumeisesti autosta jotain kättä pidempää, jolla olisin tarvittatessa urheasti puolustanut pinteessä ollutta ystävääni. CD-levyn kansi? Ei käy. Jääskrapa? Ei käy. Tyhjä puolen litran muovipullo? Hmmm... Lopulta tilanne laukesi, kun Sepänmaa antoi miehelle rahaa. Tämä nimittäin vaati viisi euroa "tienkäyttömaksua". Kaikkea sitä onkin.














maanantai 27. maaliskuuta 2017

Luonnonmaan uudella luontopolulla

Varsinais-Suomessa on kevät sen verran pitkällä, että luontopoluilla passaa jo tallustella huoletta. Maa on pääosin sulanut. Niinpä lähdimme viime lauantaina luottavaisin mielin Naantalin Luonnonmaalla sijaitsevalle, syksyllä 2014 avatulle Luonnonmaan uudelle luontopolulle. 

Ennen Särkänsalmen siltaa, Rymättyläntien vasemmalla puolella oleva parkkipaikka oli puoliksi täynnä valtavia keloja, mutta sekaan mahtui kyllä autonkin parkkeeramaan. Sitten viime käyntini kesällä 2015, oli Kultaranta Resortiin valmistunut valtavasti uusia taloja.

Viitoitus luontopolulle on yhä lapsenkengissä. Tiedä sitten mikä siinä on niin vaikeaa, ettei isolta tieltä ole opastusta polun lähtöpaikalle. Tämä on ilmeisesti suuri ongelma, sillä ensimmäisen blogijuttuni luontopolusta tehtyäni lokakuussa 2014, alkoi suoranainen kyselyvirta mistä sinne oikein pääsee.




Olin oikeassa metsän jäätilanteen suhteen. Polulla oli vain paikoin liukasta ja jäiset kohdat pystyi helposti kiertämään. Sekin vähä olisi muuten jo sulanut, ellei sakki olisi tampannut kävellessään lunta niin piukkaan.

Luonnonmaan uusi luontopolku etenee pitkin tavallista suomalaista talousmetsää. Vaikka meren läheisyydessä ollaankin, ei sitä varsinaisesti mistään huomaa. Luonto ei ole järin saaristomaista. Meri ei näy polulta kertaakaan. Ainoastaan matkalla parkkipaikalta polun lähtöpisteeseen, vilahtaa se vasemmalla talojen takana.

Luonnonmaan uudella luontopolulla on vaihtoehtona kaksi eri lenkkiä - Ilveskallion reitti ja Legendaarinen Ketunlenkki. Valitseimme jälkimmäisen, koska sen varrella on Karpaloisen laavu. Laavu on rakennettu kalliolle suon yläpuolelle. Hyvällä tuurilla siellä saattaa nähdä jotain luonnonihmeitäkin. Tällä kertaa sellainen oli merikotka, joka liiteli aikansa metsän yllä ja katosi.




Karpaloisen laavun puutilanne oli kriittinen. Seurueemme, johon lisäkseni kuuluivat Matti Vikström ja Sunttu Sundell, sai joten kuten kahvit keitettyä ja Perniön herkulliset paistinmakkarat grillattua. Seuraavilla vierailla teki varmasti jo tiukkaa, koska polttopuita ei enää oikein ollut.

Matti mittasi lenkkimme pituudeksi 4,5 kilometriä, alkaen parkkipaikalta. Ilveskallion reitti on 1,5 kilometriä, joka tuohon lisättynä tekisi huonolla matematiikallani yhteensä kuusi kilometriä. Ehkä seuraavalla kerralla tulee sekin kierrettyä.







perjantai 24. maaliskuuta 2017

Naantalissa maaliskuisena sunnuntaina

Viime sunnuntaina kohteeksi valikoitui Naantali, tuo Turun kupeessa oleva komea kesäkaupunki. Mukava keli oli innostanut ihmisiä ulkoilemaan sankoin joukoin. Tuttujakin tuli vastaan melkein heti.




Naantali valmistautuu jo täysillä kesäkauteen. Merisalin seinässä oli iso plakaatti, jonka mukaan kuppila aukeaa pian. Muutama naapuribaari tarjosikin jo palvelujaan.

Merisalin takaa rannasta oli hiljattain purettu kaksi pienempää rakennusta ja kaadettu muutama puu. Muistikuvani mukaan taloissa oli jonkunlaista matkamuistomyyntiä ja venesataman palveluja. Seuraavana päivänä huomasin Turun Sanomista, että paikalle kaavaillaan kaksikerroksista uudisrakennusta, jossa olisi ravintola ja veneilijöille muun muassa saunomistilat. Kesäksi pitäisi olla valmista.




Naantalin vakiolenkkini tuppaa yleensä ulottumaan Kailon saareen ja siellä sijaitsevaan Muumimaailmaan. Jostain kumman syystä alueelle on vapaa kulku sesongin ulkopuolella. Kunnon kansalaisia on ilmeisesti paikat tulvillaan, koska vandaalien luulisi iskevän helposti moiseen kohteeseen. Onneksi ihmiset osaavat käyttäytyä.





Takavuosina Naantalissa tuli usein kesäisin käytyä terasseilla istumassa. Nyttemmin harrastus on jäänyt lähes vallan. Tiedä sitten mikä mahtaa olla kun ei noin lähelle ehdi kaljalle. No, ehkä tulevana kesänä.










torstai 23. maaliskuuta 2017

Marjaniemessä viikolla 12

Turun Ruissalossa sijaitseva Marjaniemi lienee saaren isoin ja ehkä jopa komein huvila. En ole koskaan käynyt rakennuksessa sisällä, mutta tontin ohittava luontopolku on sen sijaan tuttu.

Viikolla 12 maaliskuussa Marjaniemen seutu oli yhä kovin talvisessa kunnossa. Luontopolku oli osittain jäässä, eikä ympäröivässä luonnossakaan paljon hurraamista ollut. Tulipa kumminkin ulkoiltua.

Koska kamera oli luonnollisesti tälläkin kertaa mukanani, päätin tallentaa lähinnä yksityiskohtia luontopolun varrelta. Yleiskuvissa kun ei maaliskuisessa metsämaisemassa ollut juurikaan hohtoa.

Huhtikuun puolivälissä alueen lammikoissa kuhisee sammakoiden aloittaessa kevätpuuhastelunsa. Todennäköisesti palaan silloin paikalle tavoitteenani kuvata kurnuttajia.











keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tapion alttari

Turun Länsikeskuksen takana, Mälikkälän metsässä on merkillinen, ilmeisesti jääkauden muovaama kivimuodolma. Tiedä sitten kuka sen ristinyt Tapion alttariksi, mutta ainakin sillä nimellä sitä kutsuu Suomen tämän hetken ehkä aktiivisin ja tunnetuin luolaharrastaja Tuomo Kesäläinen.


Juuri Kesäläisen jutun perusteella kiinnostuin kohteesta. Turun ja Raision rajamaille kysyin mukaan arkeologi Timo Sepänmaata, joka olikin oitis valmis lähtemään katsomaan moista kummajaista.

Auton sai kätevästi pysäköityä Mälikkälän perille, josta metsään lähtevä kuntopolku menee melkein suoraan kohteeseen. Matkaa on muutama sataa metriä.

Kuntopolku toimittaa lumitalvina hiihtoladun virkaa. Vasemmalla näkyi ja myös kuului vilkas Satakunnantie. Kiersimme polkua kauemmas mäen alapuolelle, mutta suoraankin olisi päässyt. Jyrkänteen laelta kohde olikin varsin helppo havaita.



En muista aikaisemmin tämänkaltaista kivimuodostelmaa nähneeni. Isoa siirtolohkaretta kannattelee kolme pienempää murikkaa. Alle mahtuisi standardikokoinen mies vaikka vetelemään nokosia.

Tapion alttaria ei voi ohittaa pelkällä olankohoatuksella. Yksi erikoisimmista luonnonihmeistä mitä olen pitkään aikaan nähnyt.