tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kukkarokiveltä Kolkannokkaan

Viime lauantaisella Turun Ruissalon reissulla tuli Kukkarokiven ohella nähtyä paljon muutakin. Upea talvikeli kun antoi mahdollisuuden liikkua meren jäällä. Kukkarokiveltä, Suomen suurimmalta näkyvissä olevalta siirtolohkareelta, matka jatkui Saaronniemen uimarannalle.

Luonto oli tehnyt rannoille varsinaisen jäätaidegallerian. Vähäiselläkin mielikuvituksella yhdestä alla olevasta kuvasta tulee krokotiili mieleen. Ainakin luulisi tulevan, jollei nyt aivan puusilmä satu olemaan.





Tämä osa Saaronniemestä oli minulle jostain kumman syystä jäänyt tuntemattomaksi. Leirintäalueen vastaanottokioskin takana kohoava metsikkö ei nimittäin ole ollut kertaakaan käyntikohteena. Jotenkin olen luullut, että se kuuluu karavaanarialueeseen, jossa ei ole tavalliselle tallaajalle mitään tarjottavaa.

Rannan tuntumassa kävellessä alue näytti oikein mukavalta. Täytyy viimeistään keväämmällä käydä uudemman kerran, jahka lumi ja jäiset polut ovat sulaneet. Nyt eteneminen oli vähän niin ja näin, kun koko ajan sai olla varuillaan koska mahtaa liukastua.





Saaronniemen uimarannan lähestyessä alkoi jäällä näkyä enemmän sakkia. Oli niin luistelijaa, pulkkailijaa kuin tavallista tallaajaakin. Ainakin minulla kävely liukkaalla alustalla oli varsin vaivalloista. Tiedä sitten millaiset jalkineet muilla mahtoi olla kun niin reippaasti askel luonnistui.

Tarkoituksena oli käydä Kolkannokan edustalla sijaitsevilla lintuluodoilla. Talviaikaan sinne saa mennä jos jää vaan kestää, mutta lintujen pesimäaikaan rantautuminen on kielletty.






Päivän erikoisin ja samalla valitettavasti myös säälittävin näky oli kyhmyjoutsenpari, joka kyyhötti jäällä aivan ihmisvirran tuntumassa. Lintujen liikkuminen oli vaikeaa, koska räpylät sutivat tyhjää sileällä jäällä. Sulaa vettä ei ollut lähistöllä.

Huomatessani ventovieraan miehen heiluttevan jonkinlaista eväspussia, vihjaisin hänelle, että joutsenillekin varmaan kelpaisi leipä. Kotvan kuluttua hänen tyttärensä menikin heittelemään joutsenille purtavaa. Ja hyvin näytti maistuvan.













1 kommentti:

  1. Kimmo! Jalkineisiin asetettavat ja irroitettavat turvapiikit eivät maksa kuin joitain euroja ja estävät liukastumista erittäin hyvin.

    VastaaPoista